Uutiset

Ei uutisia

Paikallinen palokuntanuorisotyö

Palokuntanuoria on nykyään noin 10.000 noin 500 osastossa. Näiden lisäksi palokuntanuorisotyöhön voidaan laskea ohjaajat, joita on kaiken kaikkiaan hiukan alle 2.000. Nuoriso-osasto toimii varsinaisen palokunnan alaosastona. Yleensä osasto toimii vapaaehtoisen palokunnan yhteydessä, mutta myös hyvin moni puolivakinainen palokunta on perustanut oman nuoriso-osaston. Harvinaisempaa on, että nuoriso-osasto toimii jonkun muun palokuntamuodon yhteydessä, mutta näitäkin esimerkkejä on. Muutama osasto toimii myös omana rekisteröitynä yhdistyksenään.

Malliohjeen mukaisesti osaston toimintaa johtaa nuorisotyötoimikunta, johon voivat kuulua mm. nuoriso-osaston johtaja ja varajohtajat, nuorten edustajia, palokunnan muiden osastojen edustajia sekä esimerkiksi nuorten vanhempia. Toimikunta vastaa työstään palokunnan hallitukselle. Käytännön työssä osastoa vetää nuoriso-osaston johtaja. Apunaan hänellä on muita ohjaajia, jotka jakavat työn hänen kanssaan. Ohjaajat osallistuvat palokuntanuorisotyöhön yleensä vapaaehtoisesti, korvauksetta. Puolivakinaisessa palokunnassa palomiehen tehtäviin voi kuitenkin kuulua nuoriso-osaston vetäminen.

Lähde: Spek.fi